Nokian kirkko on juhlava ja kaunis, niin sisältä kuin ulkoakin. Sen muodossa ja tunnelmassa näkyy vahvasti pääsuunnittelijan C.L. Engelin kädenjälki.

Komealle harjulle vuonna 1837 valmistunut tiilikirkko edustaa uusklassillista tyyliä. Rakennuksen esikuvana on ollut Rooman Pantheon temppeli täysympyrämuotoineen ja koko kirkon peittävine kattokupoleineen.

Lähes kahden vuosisadan aikana Nokian kirkko on kokenut monta muutos- ja restaurointivaihetta. Arkkitehti Seppo Rihlaman johdolla toteutettiin vuosina 1973-1974 mittavin kirkon korjaus. Samassa yhteydessä Kangasalan urkutehdas rakensi Nokialle nykyiset, 32-äänikertaiset urut. Tuoreimmat muutostyöt kirkossa tehtiin vuonna 1996, jolloin uusittiin lattia ja kunnostettiin kuoriosaa.

Nokian kirkon pääsalin harmaa kalkkikivilattia kuvaa maata ja taistelevaa seurakuntaa, sininen kattokupoli puolestaan taivasta ja riemuitsevaa seurakuntaa. Seinien ja katon yhtymäkohdassa kulkeva oranssi raita ilmentää ajan ja iäisyyden rajaa.

Kirkossa on tilaa 780 henkilölle.

Osoite: Pirkkalaistie 22, 37100 Nokia

Nokian kirkko on juhlava ja kaunis, niin sisältä kuin ulkoakin. Sen muodossa ja tunnelmassa näkyy vahvasti pääsuunnittelijan C.L. Engelin kädenjälki.

Komealle harjulle vuonna 1837 valmistunut tiilikirkko edustaa uusklassillista tyyliä. Rakennuksen esikuvana on ollut Rooman Pantheon temppeli täysympyrämuotoineen ja koko kirkon peittävine kattokupoleineen.

Lähes kahden vuosisadan aikana Nokian kirkko on kokenut monta muutos- ja restaurointivaihetta. Arkkitehti Seppo Rihlaman johdolla toteutettiin vuosina 1973-1974 mittavin kirkon korjaus. Samassa yhteydessä Kangasalan urkutehdas rakensi Nokialle nykyiset, 32-äänikertaiset urut. Tuoreimmat muutostyöt kirkossa tehtiin vuonna 1996, jolloin uusittiin lattia ja kunnostettiin kuoriosaa.

Nokian kirkon pääsalin harmaa kalkkikivilattia kuvaa maata ja taistelevaa seurakuntaa, sininen kattokupoli puolestaan taivasta ja riemuitsevaa seurakuntaa. Seinien ja katon yhtymäkohdassa kulkeva oranssi raita ilmentää ajan ja iäisyyden rajaa.

Kirkossa on tilaa 780 henkilölle.

Osoite: Pirkkalaistie 22, 37100 Nokia

Nokian kirkko on juhlava ja kaunis, niin sisältä kuin ulkoakin. Sen muodossa ja tunnelmassa näkyy vahvasti pääsuunnittelijan C.L. Engelin kädenjälki.

Komealle harjulle vuonna 1837 valmistunut tiilikirkko edustaa uusklassillista tyyliä. Rakennuksen esikuvana on ollut Rooman Pantheon temppeli täysympyrämuotoineen ja koko kirkon peittävine kattokupoleineen.

Lähes kahden vuosisadan aikana Nokian kirkko on kokenut monta muutos- ja restaurointivaihetta. Arkkitehti Seppo Rihlaman johdolla toteutettiin vuosina 1973-1974 mittavin kirkon korjaus. Samassa yhteydessä Kangasalan urkutehdas rakensi Nokialle nykyiset, 32-äänikertaiset urut. Tuoreimmat muutostyöt kirkossa tehtiin vuonna 1996, jolloin uusittiin lattia ja kunnostettiin kuoriosaa.

Nokian kirkon pääsalin harmaa kalkkikivilattia kuvaa maata ja taistelevaa seurakuntaa, sininen kattokupoli puolestaan taivasta ja riemuitsevaa seurakuntaa. Seinien ja katon yhtymäkohdassa kulkeva oranssi raita ilmentää ajan ja iäisyyden rajaa.

Kirkossa on tilaa 780 henkilölle.

Osoite: Pirkkalaistie 22, 37100 Nokia

Nokian kirkko on juhlava ja kaunis, niin sisältä kuin ulkoakin. Sen muodossa ja tunnelmassa näkyy vahvasti pääsuunnittelijan C.L. Engelin kädenjälki.

Komealle harjulle vuonna 1837 valmistunut tiilikirkko edustaa uusklassillista tyyliä. Rakennuksen esikuvana on ollut Rooman Pantheon temppeli täysympyrämuotoineen ja koko kirkon peittävine kattokupoleineen.

Lähes kahden vuosisadan aikana Nokian kirkko on kokenut monta muutos- ja restaurointivaihetta. Arkkitehti Seppo Rihlaman johdolla toteutettiin vuosina 1973-1974 mittavin kirkon korjaus. Samassa yhteydessä Kangasalan urkutehdas rakensi Nokialle nykyiset, 32-äänikertaiset urut. Tuoreimmat muutostyöt kirkossa tehtiin vuonna 1996, jolloin uusittiin lattia ja kunnostettiin kuoriosaa.

Nokian kirkon pääsalin harmaa kalkkikivilattia kuvaa maata ja taistelevaa seurakuntaa, sininen kattokupoli puolestaan taivasta ja riemuitsevaa seurakuntaa. Seinien ja katon yhtymäkohdassa kulkeva oranssi raita ilmentää ajan ja iäisyyden rajaa.

Kirkossa on tilaa 780 henkilölle.

Osoite: Pirkkalaistie 22, 37100 Nokia

Nokian kirkko on juhlava ja kaunis, niin sisältä kuin ulkoakin. Sen muodossa ja tunnelmassa näkyy vahvasti pääsuunnittelijan C.L. Engelin kädenjälki.

Komealle harjulle vuonna 1837 valmistunut tiilikirkko edustaa uusklassillista tyyliä. Rakennuksen esikuvana on ollut Rooman Pantheon temppeli täysympyrämuotoineen ja koko kirkon peittävine kattokupoleineen.

Lähes kahden vuosisadan aikana Nokian kirkko on kokenut monta muutos- ja restaurointivaihetta. Arkkitehti Seppo Rihlaman johdolla toteutettiin vuosina 1973-1974 mittavin kirkon korjaus. Samassa yhteydessä Kangasalan urkutehdas rakensi Nokialle nykyiset, 32-äänikertaiset urut. Tuoreimmat muutostyöt kirkossa tehtiin vuonna 1996, jolloin uusittiin lattia ja kunnostettiin kuoriosaa.

Nokian kirkon pääsalin harmaa kalkkikivilattia kuvaa maata ja taistelevaa seurakuntaa, sininen kattokupoli puolestaan taivasta ja riemuitsevaa seurakuntaa. Seinien ja katon yhtymäkohdassa kulkeva oranssi raita ilmentää ajan ja iäisyyden rajaa.

Kirkossa on tilaa 780 henkilölle.

Osoite: Pirkkalaistie 22, 37100 Nokia

Nokian kirkko on juhlava ja kaunis, niin sisältä kuin ulkoakin. Sen muodossa ja tunnelmassa näkyy vahvasti pääsuunnittelijan C.L. Engelin kädenjälki.

Komealle harjulle vuonna 1837 valmistunut tiilikirkko edustaa uusklassillista tyyliä. Rakennuksen esikuvana on ollut Rooman Pantheon temppeli täysympyrämuotoineen ja koko kirkon peittävine kattokupoleineen.

Lähes kahden vuosisadan aikana Nokian kirkko on kokenut monta muutos- ja restaurointivaihetta. Arkkitehti Seppo Rihlaman johdolla toteutettiin vuosina 1973-1974 mittavin kirkon korjaus. Samassa yhteydessä Kangasalan urkutehdas rakensi Nokialle nykyiset, 32-äänikertaiset urut. Tuoreimmat muutostyöt kirkossa tehtiin vuonna 1996, jolloin uusittiin lattia ja kunnostettiin kuoriosaa.

Nokian kirkon pääsalin harmaa kalkkikivilattia kuvaa maata ja taistelevaa seurakuntaa, sininen kattokupoli puolestaan taivasta ja riemuitsevaa seurakuntaa. Seinien ja katon yhtymäkohdassa kulkeva oranssi raita ilmentää ajan ja iäisyyden rajaa.

Kirkossa on tilaa 780 henkilölle.

Osoite: Pirkkalaistie 22, 37100 Nokia

Pinsiön kirkko on koruton, mutta kodikas ja viehättävä hirsirakenteinen pyhäkkö, joka istuu loistavasti metsäiseen rinnemaisemaansa.

Kyläkirkkohanke sai alkunsa marraskuussa 1930 Pinsiössä pidetyssä ompeluseurassa. Tämän kokoontumisen seurauksena perustettiin Pinsiön Rukoushuoneyhdistys, jolle v. 1934 kirkkotontin lahjoittivat Erkki ja Aino Metsänen. Kirkko valmistui Pinsiöön joulukuussa vuonna 1950.

Vuoden 2000 lokakuussa Pinsiön kirkossa syttyi sähkölaitteista tulipalo. Korjaus- ja kunnostustöiden jälkeen kyläkirkko otettiin uudelleen käyttöön helluntaina, vuonna 2001.

Kirkossa on tilaa 170 henkilölle.

Osoite: Pinsiöntie 1175, 39150 Pinsiö
Historia

Pinsiön rukoushuoneyhdistys rakennutti kirkon Antti ja Martta Antinmaan sekä Erkki ja Aino Metsäsen lahjoittamalle tontille. Suunnitelmat on tehnyt Erkki Metsänen ja arkkitehti J Tähtinen laati ensimmäisen rukoushuoneen rakennussuunnitelman.

Kirkko valmistui jouluna 1950 ja jo valmistumisvuonna kirkko lahjoitettiin Nokian seurakunnalle. Piispa E.G. Gulin vihki kirkon 10.12.1950.

Kirkko oli tuhoutua tulipalossa v. 2000. Kirkko peruskorjattiin v. 2005 kirkkoon vedettiin vesijohto ja viemäri, keittiö uusittiin ja tehtiin sisävessat.

Pinsiön kirkko on koruton, mutta kodikas ja viehättävä hirsirakenteinen pyhäkkö, joka istuu loistavasti metsäiseen rinnemaisemaansa.

Kyläkirkkohanke sai alkunsa marraskuussa 1930 Pinsiössä pidetyssä ompeluseurassa. Tämän kokoontumisen seurauksena perustettiin Pinsiön Rukoushuoneyhdistys, jolle v. 1934 kirkkotontin lahjoittivat Erkki ja Aino Metsänen. Kirkko valmistui Pinsiöön joulukuussa vuonna 1950.

Vuoden 2000 lokakuussa Pinsiön kirkossa syttyi sähkölaitteista tulipalo. Korjaus- ja kunnostustöiden jälkeen kyläkirkko otettiin uudelleen käyttöön helluntaina, vuonna 2001.

Kirkossa on tilaa 170 henkilölle.

Osoite: Pinsiöntie 1175, 39150 Pinsiö
Historia

Pinsiön rukoushuoneyhdistys rakennutti kirkon Antti ja Martta Antinmaan sekä Erkki ja Aino Metsäsen lahjoittamalle tontille. Suunnitelmat on tehnyt Erkki Metsänen ja arkkitehti J Tähtinen laati ensimmäisen rukoushuoneen rakennussuunnitelman.

Kirkko valmistui jouluna 1950 ja jo valmistumisvuonna kirkko lahjoitettiin Nokian seurakunnalle. Piispa E.G. Gulin vihki kirkon 10.12.1950.

Kirkko oli tuhoutua tulipalossa v. 2000. Kirkko peruskorjattiin v. 2005 kirkkoon vedettiin vesijohto ja viemäri, keittiö uusittiin ja tehtiin sisävessat.

Pinsiön kirkko on koruton, mutta kodikas ja viehättävä hirsirakenteinen pyhäkkö, joka istuu loistavasti metsäiseen rinnemaisemaansa.

Kyläkirkkohanke sai alkunsa marraskuussa 1930 Pinsiössä pidetyssä ompeluseurassa. Tämän kokoontumisen seurauksena perustettiin Pinsiön Rukoushuoneyhdistys, jolle v. 1934 kirkkotontin lahjoittivat Erkki ja Aino Metsänen. Kirkko valmistui Pinsiöön joulukuussa vuonna 1950.

Vuoden 2000 lokakuussa Pinsiön kirkossa syttyi sähkölaitteista tulipalo. Korjaus- ja kunnostustöiden jälkeen kyläkirkko otettiin uudelleen käyttöön helluntaina, vuonna 2001.

Kirkossa on tilaa 170 henkilölle.

Osoite: Pinsiöntie 1175, 39150 Pinsiö
Historia

Pinsiön rukoushuoneyhdistys rakennutti kirkon Antti ja Martta Antinmaan sekä Erkki ja Aino Metsäsen lahjoittamalle tontille. Suunnitelmat on tehnyt Erkki Metsänen ja arkkitehti J Tähtinen laati ensimmäisen rukoushuoneen rakennussuunnitelman.

Kirkko valmistui jouluna 1950 ja jo valmistumisvuonna kirkko lahjoitettiin Nokian seurakunnalle. Piispa E.G. Gulin vihki kirkon 10.12.1950.

Kirkko oli tuhoutua tulipalossa v. 2000. Kirkko peruskorjattiin v. 2005 kirkkoon vedettiin vesijohto ja viemäri, keittiö uusittiin ja tehtiin sisävessat.

Pinsiön kirkko on koruton, mutta kodikas ja viehättävä hirsirakenteinen pyhäkkö, joka istuu loistavasti metsäiseen rinnemaisemaansa.

Kyläkirkkohanke sai alkunsa marraskuussa 1930 Pinsiössä pidetyssä ompeluseurassa. Tämän kokoontumisen seurauksena perustettiin Pinsiön Rukoushuoneyhdistys, jolle v. 1934 kirkkotontin lahjoittivat Erkki ja Aino Metsänen. Kirkko valmistui Pinsiöön joulukuussa vuonna 1950.

Vuoden 2000 lokakuussa Pinsiön kirkossa syttyi sähkölaitteista tulipalo. Korjaus- ja kunnostustöiden jälkeen kyläkirkko otettiin uudelleen käyttöön helluntaina, vuonna 2001.

Kirkossa on tilaa 170 henkilölle.

Osoite: Pinsiöntie 1175, 39150 Pinsiö
Historia

Pinsiön rukoushuoneyhdistys rakennutti kirkon Antti ja Martta Antinmaan sekä Erkki ja Aino Metsäsen lahjoittamalle tontille. Suunnitelmat on tehnyt Erkki Metsänen ja arkkitehti J Tähtinen laati ensimmäisen rukoushuoneen rakennussuunnitelman.

Kirkko valmistui jouluna 1950 ja jo valmistumisvuonna kirkko lahjoitettiin Nokian seurakunnalle. Piispa E.G. Gulin vihki kirkon 10.12.1950.

Kirkko oli tuhoutua tulipalossa v. 2000. Kirkko peruskorjattiin v. 2005 kirkkoon vedettiin vesijohto ja viemäri, keittiö uusittiin ja tehtiin sisävessat.

Pinsiön kirkko on koruton, mutta kodikas ja viehättävä hirsirakenteinen pyhäkkö, joka istuu loistavasti metsäiseen rinnemaisemaansa.

Kyläkirkkohanke sai alkunsa marraskuussa 1930 Pinsiössä pidetyssä ompeluseurassa. Tämän kokoontumisen seurauksena perustettiin Pinsiön Rukoushuoneyhdistys, jolle v. 1934 kirkkotontin lahjoittivat Erkki ja Aino Metsänen. Kirkko valmistui Pinsiöön joulukuussa vuonna 1950.

Vuoden 2000 lokakuussa Pinsiön kirkossa syttyi sähkölaitteista tulipalo. Korjaus- ja kunnostustöiden jälkeen kyläkirkko otettiin uudelleen käyttöön helluntaina, vuonna 2001.

Kirkossa on tilaa 170 henkilölle.

Osoite: Pinsiöntie 1175, 39150 Pinsiö
Historia

Pinsiön rukoushuoneyhdistys rakennutti kirkon Antti ja Martta Antinmaan sekä Erkki ja Aino Metsäsen lahjoittamalle tontille. Suunnitelmat on tehnyt Erkki Metsänen ja arkkitehti J Tähtinen laati ensimmäisen rukoushuoneen rakennussuunnitelman.

Kirkko valmistui jouluna 1950 ja jo valmistumisvuonna kirkko lahjoitettiin Nokian seurakunnalle. Piispa E.G. Gulin vihki kirkon 10.12.1950.

Kirkko oli tuhoutua tulipalossa v. 2000. Kirkko peruskorjattiin v. 2005 kirkkoon vedettiin vesijohto ja viemäri, keittiö uusittiin ja tehtiin sisävessat.

Puujugendtyylinen, Heikki Tiitolan suunnittelema Siuron kirkko rakennettiin alun perin (1910) rukoushuoneeksi. Kirkoksi rakennus vihittiin vuonna 1938.

Korkealta kalliolta kohti järven selkää katseleva pyhäkkö torneineen on tällä hetkellä yksi Nokian toimivimmista kirkoista.

Nokialaisen Jaakko Niemisen suunnitteleman peruskorjauksen yhteydessä kirkkosali tehtiin 80-luvulla muuntuvaksi monitoimitilaksi. Jumalanpalvelushuone kyetään kalustamaan helposti myös konserttisaliksi, lounastilaksi ja juhlahuoneeksi.

Kirkossa on tilaa 210 henkilölle.

Osoite: Siurontie 67, 37200 Siuro
Historia

Kaarle Emil ja Aina Haukkala lahjoittivat vuonna 1906 rukoushuoneen tontin. Rakennusmestari Heikki Tiitola laati piirustukset ja rakennustyöt aloitettiin 1909.

Metsähallitus lahjoitti kaiken rakennuspuutavaran. Siuron kirkko vihittiin käyttöön 10.7.1910. Rukoushuoneessa tehtiin vuonna 1938 täydellinen ja uudistava remontti ja joulukuussa 1938 rukoushuone vihittiin kirkoksi.

Kirkko irtaimistoineen luovutettiin Nokian seurakunnalle 1956. Kirkko korjattiin vuonna 1983-1984 arkkitehtitoimisto Jaakko Nieminen ky:n suunnitelmien mukaan.

Korjaustöiden aloitus oli viivästynyt kahdella vuodella, kun osa seurakuntalaisista oli sitä mieltä, että vanhat penkit pitää säilyttää. Vanhat penkit kuitenkin poistettiin ja korvattiin Alvar Aallon suunnittelemilla irtokalusteilla. Näin tila saatiin monipuolisempaan käyttöön. Kirkon eteiseen rakennettiin wc-tilat ja keittiötila uusittiin.

Puujugendtyylinen, Heikki Tiitolan suunnittelema Siuron kirkko rakennettiin alun perin (1910) rukoushuoneeksi. Kirkoksi rakennus vihittiin vuonna 1938.

Korkealta kalliolta kohti järven selkää katseleva pyhäkkö torneineen on tällä hetkellä yksi Nokian toimivimmista kirkoista.

Nokialaisen Jaakko Niemisen suunnitteleman peruskorjauksen yhteydessä kirkkosali tehtiin 80-luvulla muuntuvaksi monitoimitilaksi. Jumalanpalvelushuone kyetään kalustamaan helposti myös konserttisaliksi, lounastilaksi ja juhlahuoneeksi.

Kirkossa on tilaa 210 henkilölle.

Osoite: Siurontie 67, 37200 Siuro
Historia

Kaarle Emil ja Aina Haukkala lahjoittivat vuonna 1906 rukoushuoneen tontin. Rakennusmestari Heikki Tiitola laati piirustukset ja rakennustyöt aloitettiin 1909.

Metsähallitus lahjoitti kaiken rakennuspuutavaran. Siuron kirkko vihittiin käyttöön 10.7.1910. Rukoushuoneessa tehtiin vuonna 1938 täydellinen ja uudistava remontti ja joulukuussa 1938 rukoushuone vihittiin kirkoksi.

Kirkko irtaimistoineen luovutettiin Nokian seurakunnalle 1956. Kirkko korjattiin vuonna 1983-1984 arkkitehtitoimisto Jaakko Nieminen ky:n suunnitelmien mukaan.

Korjaustöiden aloitus oli viivästynyt kahdella vuodella, kun osa seurakuntalaisista oli sitä mieltä, että vanhat penkit pitää säilyttää. Vanhat penkit kuitenkin poistettiin ja korvattiin Alvar Aallon suunnittelemilla irtokalusteilla. Näin tila saatiin monipuolisempaan käyttöön. Kirkon eteiseen rakennettiin wc-tilat ja keittiötila uusittiin.

Puujugendtyylinen, Heikki Tiitolan suunnittelema Siuron kirkko rakennettiin alun perin (1910) rukoushuoneeksi. Kirkoksi rakennus vihittiin vuonna 1938.

Korkealta kalliolta kohti järven selkää katseleva pyhäkkö torneineen on tällä hetkellä yksi Nokian toimivimmista kirkoista.

Nokialaisen Jaakko Niemisen suunnitteleman peruskorjauksen yhteydessä kirkkosali tehtiin 80-luvulla muuntuvaksi monitoimitilaksi. Jumalanpalvelushuone kyetään kalustamaan helposti myös konserttisaliksi, lounastilaksi ja juhlahuoneeksi.

Kirkossa on tilaa 210 henkilölle.

Osoite: Siurontie 67, 37200 Siuro
Historia

Kaarle Emil ja Aina Haukkala lahjoittivat vuonna 1906 rukoushuoneen tontin. Rakennusmestari Heikki Tiitola laati piirustukset ja rakennustyöt aloitettiin 1909.

Metsähallitus lahjoitti kaiken rakennuspuutavaran. Siuron kirkko vihittiin käyttöön 10.7.1910. Rukoushuoneessa tehtiin vuonna 1938 täydellinen ja uudistava remontti ja joulukuussa 1938 rukoushuone vihittiin kirkoksi.

Kirkko irtaimistoineen luovutettiin Nokian seurakunnalle 1956. Kirkko korjattiin vuonna 1983-1984 arkkitehtitoimisto Jaakko Nieminen ky:n suunnitelmien mukaan.

Korjaustöiden aloitus oli viivästynyt kahdella vuodella, kun osa seurakuntalaisista oli sitä mieltä, että vanhat penkit pitää säilyttää. Vanhat penkit kuitenkin poistettiin ja korvattiin Alvar Aallon suunnittelemilla irtokalusteilla. Näin tila saatiin monipuolisempaan käyttöön. Kirkon eteiseen rakennettiin wc-tilat ja keittiötila uusittiin.

Puujugendtyylinen, Heikki Tiitolan suunnittelema Siuron kirkko rakennettiin alun perin (1910) rukoushuoneeksi. Kirkoksi rakennus vihittiin vuonna 1938.

Korkealta kalliolta kohti järven selkää katseleva pyhäkkö torneineen on tällä hetkellä yksi Nokian toimivimmista kirkoista.

Nokialaisen Jaakko Niemisen suunnitteleman peruskorjauksen yhteydessä kirkkosali tehtiin 80-luvulla muuntuvaksi monitoimitilaksi. Jumalanpalvelushuone kyetään kalustamaan helposti myös konserttisaliksi, lounastilaksi ja juhlahuoneeksi.

Kirkossa on tilaa 210 henkilölle.

Osoite: Siurontie 67, 37200 Siuro
Historia

Kaarle Emil ja Aina Haukkala lahjoittivat vuonna 1906 rukoushuoneen tontin. Rakennusmestari Heikki Tiitola laati piirustukset ja rakennustyöt aloitettiin 1909.

Metsähallitus lahjoitti kaiken rakennuspuutavaran. Siuron kirkko vihittiin käyttöön 10.7.1910. Rukoushuoneessa tehtiin vuonna 1938 täydellinen ja uudistava remontti ja joulukuussa 1938 rukoushuone vihittiin kirkoksi.

Kirkko irtaimistoineen luovutettiin Nokian seurakunnalle 1956. Kirkko korjattiin vuonna 1983-1984 arkkitehtitoimisto Jaakko Nieminen ky:n suunnitelmien mukaan.

Korjaustöiden aloitus oli viivästynyt kahdella vuodella, kun osa seurakuntalaisista oli sitä mieltä, että vanhat penkit pitää säilyttää. Vanhat penkit kuitenkin poistettiin ja korvattiin Alvar Aallon suunnittelemilla irtokalusteilla. Näin tila saatiin monipuolisempaan käyttöön. Kirkon eteiseen rakennettiin wc-tilat ja keittiötila uusittiin.

Puujugendtyylinen, Heikki Tiitolan suunnittelema Siuron kirkko rakennettiin alun perin (1910) rukoushuoneeksi. Kirkoksi rakennus vihittiin vuonna 1938.

Korkealta kalliolta kohti järven selkää katseleva pyhäkkö torneineen on tällä hetkellä yksi Nokian toimivimmista kirkoista.

Nokialaisen Jaakko Niemisen suunnitteleman peruskorjauksen yhteydessä kirkkosali tehtiin 80-luvulla muuntuvaksi monitoimitilaksi. Jumalanpalvelushuone kyetään kalustamaan helposti myös konserttisaliksi, lounastilaksi ja juhlahuoneeksi.

Kirkossa on tilaa 210 henkilölle.

Osoite: Siurontie 67, 37200 Siuro
Historia

Kaarle Emil ja Aina Haukkala lahjoittivat vuonna 1906 rukoushuoneen tontin. Rakennusmestari Heikki Tiitola laati piirustukset ja rakennustyöt aloitettiin 1909.

Metsähallitus lahjoitti kaiken rakennuspuutavaran. Siuron kirkko vihittiin käyttöön 10.7.1910. Rukoushuoneessa tehtiin vuonna 1938 täydellinen ja uudistava remontti ja joulukuussa 1938 rukoushuone vihittiin kirkoksi.

Kirkko irtaimistoineen luovutettiin Nokian seurakunnalle 1956. Kirkko korjattiin vuonna 1983-1984 arkkitehtitoimisto Jaakko Nieminen ky:n suunnitelmien mukaan.

Korjaustöiden aloitus oli viivästynyt kahdella vuodella, kun osa seurakuntalaisista oli sitä mieltä, että vanhat penkit pitää säilyttää. Vanhat penkit kuitenkin poistettiin ja korvattiin Alvar Aallon suunnittelemilla irtokalusteilla. Näin tila saatiin monipuolisempaan käyttöön. Kirkon eteiseen rakennettiin wc-tilat ja keittiötila uusittiin.

Suoniemen kirkko on nokialainen helmi, joka kätkee sisälleen ainoalaatuisen timantin. Kirkko on rakennettu vuonna 1803 ja kellotapuli vuonna 1820.

Puinen, pehmeäsävyinen kirkkorakennus on kodikkuudessaan kutsuva. Sisätilojen tunnelma, lempeän ruskeat penkit ja vedenvihreät seinäpinnat sekä korumainen saarnastuoli ovat jokainen yksin ja kaikki yhdessä omiaan nostamaan Suoniemen kirkon kiinnostavaksi retki- ja tutustumiskohteeksi sekä suosituksi vihkikirkoksi.

Timanttina Suoniemen kirkon sisällä säihkyvät upeaääniset, 12-äänikertaiset urut, jotka ovat kangasalalaisen Bror Axel Thulen rakentamat. Urut hankittiin kirkkoon vuonna 1903.

Kirkossa on tilaa 520 henkilölle.

Osoite: Suoniementie 549, 37180 Sarkola

Suoniemen kirkko on nokialainen helmi, joka kätkee sisälleen ainoalaatuisen timantin. Kirkko on rakennettu vuonna 1803 ja kellotapuli vuonna 1820.

Puinen, pehmeäsävyinen kirkkorakennus on kodikkuudessaan kutsuva. Sisätilojen tunnelma, lempeän ruskeat penkit ja vedenvihreät seinäpinnat sekä korumainen saarnastuoli ovat jokainen yksin ja kaikki yhdessä omiaan nostamaan Suoniemen kirkon kiinnostavaksi retki- ja tutustumiskohteeksi sekä suosituksi vihkikirkoksi.

Timanttina Suoniemen kirkon sisällä säihkyvät upeaääniset, 12-äänikertaiset urut, jotka ovat kangasalalaisen Bror Axel Thulen rakentamat. Urut hankittiin kirkkoon vuonna 1903.

Kirkossa on tilaa 520 henkilölle.

Osoite: Suoniementie 549, 37180 Sarkola

Suoniemen kirkko on nokialainen helmi, joka kätkee sisälleen ainoalaatuisen timantin. Kirkko on rakennettu vuonna 1803 ja kellotapuli vuonna 1820.

Puinen, pehmeäsävyinen kirkkorakennus on kodikkuudessaan kutsuva. Sisätilojen tunnelma, lempeän ruskeat penkit ja vedenvihreät seinäpinnat sekä korumainen saarnastuoli ovat jokainen yksin ja kaikki yhdessä omiaan nostamaan Suoniemen kirkon kiinnostavaksi retki- ja tutustumiskohteeksi sekä suosituksi vihkikirkoksi.

Timanttina Suoniemen kirkon sisällä säihkyvät upeaääniset, 12-äänikertaiset urut, jotka ovat kangasalalaisen Bror Axel Thulen rakentamat. Urut hankittiin kirkkoon vuonna 1903.

Kirkossa on tilaa 520 henkilölle.

Osoite: Suoniementie 549, 37180 Sarkola

Suoniemen kirkko on nokialainen helmi, joka kätkee sisälleen ainoalaatuisen timantin. Kirkko on rakennettu vuonna 1803 ja kellotapuli vuonna 1820.

Puinen, pehmeäsävyinen kirkkorakennus on kodikkuudessaan kutsuva. Sisätilojen tunnelma, lempeän ruskeat penkit ja vedenvihreät seinäpinnat sekä korumainen saarnastuoli ovat jokainen yksin ja kaikki yhdessä omiaan nostamaan Suoniemen kirkon kiinnostavaksi retki- ja tutustumiskohteeksi sekä suosituksi vihkikirkoksi.

Timanttina Suoniemen kirkon sisällä säihkyvät upeaääniset, 12-äänikertaiset urut, jotka ovat kangasalalaisen Bror Axel Thulen rakentamat. Urut hankittiin kirkkoon vuonna 1903.

Kirkossa on tilaa 520 henkilölle.

Osoite: Suoniementie 549, 37180 Sarkola

Suoniemen kirkko on nokialainen helmi, joka kätkee sisälleen ainoalaatuisen timantin. Kirkko on rakennettu vuonna 1803 ja kellotapuli vuonna 1820.

Puinen, pehmeäsävyinen kirkkorakennus on kodikkuudessaan kutsuva. Sisätilojen tunnelma, lempeän ruskeat penkit ja vedenvihreät seinäpinnat sekä korumainen saarnastuoli ovat jokainen yksin ja kaikki yhdessä omiaan nostamaan Suoniemen kirkon kiinnostavaksi retki- ja tutustumiskohteeksi sekä suosituksi vihkikirkoksi.

Timanttina Suoniemen kirkon sisällä säihkyvät upeaääniset, 12-äänikertaiset urut, jotka ovat kangasalalaisen Bror Axel Thulen rakentamat. Urut hankittiin kirkkoon vuonna 1903.

Kirkossa on tilaa 520 henkilölle.

Osoite: Suoniementie 549, 37180 Sarkola

Tottijärven maaseutukirkko on karu ja kaunis, puinen ja torniton rakennus, jonka suunnittelusta ovat aikanaan vastanneet ns. intendentin konttorin arkkitehdit Engel, Arppe ja Gustavsson. Kirkko valmistui vuonna 1841 ja vihittiin käyttöön 1.1. 1842. Kirkko korjattiin perusteellisesti vuosina 1949-1955.

Tottijärven vanha kirkko, joka rakennettiin vuonna 1694 ja purettiin 1848, oli aikanaan matalana siipenä nykyisen tapulin kyljessä.

Kylän kirkkomaata hallitsevassa tapulissa soivat 1770-luvulta peräisin olevat kirkonkellot. Vanhan tavan mukaan kuolinkellot kuuluttavat edelleenkin Tottijärvellä vainajan iän. Isolla kellolla kumahtavat täydet kymmenet ja pienemmällä yksittäiset lisävuodet.

Kirkossa on tilaa 380 henkilölle.

Osoite: Karukantie 4, 37310 Tottijärvi
Historia

Piispa Johannes Terserus antoi vuonna 1662 luvan Tottijärven saarnahuoneen rakentamiselle. Suunniteltu yhteistyö karkkulaisten ja tottijärveläisten kanssa osoittautui mahdottomaksi, ja karkkulaiset vetäytyivät hankkeesta vieden omat hirtensä mukanaan. Tästä kimpaantuneina tottijärveläiset rakensivat uuden saarnahuoneen niin kauas Karkun rajasta, etteivät karkkulaiset voisi sitä käyttää. Paikaksi valikoitui Tottijärven kartanon entinen pelto, jolla nykyinen kirkko sijaitsee. Tottijärven ensimmäinen kirkko nousi saarnahuoneen paikalle vuonna 1694. Kellotapuli valmistui kuitenkin vasta vuonna 1762.

Nykyisen kirkon rakennustyöt alkoivat vuonna 1833, mutta ne keskeytyivät heti seuraavana vuonna viranomaisten määräyksestä. Rakennustyöt jatkuivat taas vuonna 1836 ja uusi kirkko valmistui vanhan viereen vuonna 1841. C.L Engelin johdolla suunniteltu kirkko vihittiin käyttöön 1.1.1842.

Vanha kirkko myytiin ja kuljetettiin osina pois lukuun ottamatta saarnatuolia, joka siirrettiin uuteen kirkkoon. Vuonna 1854 kirkkoon hankittiin alttaritaulu ja vuonna 1896 urut.

Tottijärvi erosi itsenäiseksi seurakunnaksi Vesilahden emäseurakunnasta senaatin päätöksellä vuonna 1906. Syynä olivat kiistat papiston palkkauksesta. Lopullinen ero toteutui vasta vuonna 1920, minkä jälkeen Tottijärvi sai oman kirkkoherran, Heikki Vuoren, joka oli virassa vuoteen 1940 saakka. Vuoren jälkeen kirkkoherroina työskentelivät Pentti Pautola, Ilmari Tarjamo, Pentti Sorri, Heikki Mäkeläinen ja Matti Tuomisto.

Kirkko peruskorjattiin vuosina 1949-1955.

Tottijärven maaseutukirkko on karu ja kaunis, puinen ja torniton rakennus, jonka suunnittelusta ovat aikanaan vastanneet ns. intendentin konttorin arkkitehdit Engel, Arppe ja Gustavsson. Kirkko valmistui vuonna 1841 ja vihittiin käyttöön 1.1. 1842. Kirkko korjattiin perusteellisesti vuosina 1949-1955.

Tottijärven vanha kirkko, joka rakennettiin vuonna 1694 ja purettiin 1848, oli aikanaan matalana siipenä nykyisen tapulin kyljessä.

Kylän kirkkomaata hallitsevassa tapulissa soivat 1770-luvulta peräisin olevat kirkonkellot. Vanhan tavan mukaan kuolinkellot kuuluttavat edelleenkin Tottijärvellä vainajan iän. Isolla kellolla kumahtavat täydet kymmenet ja pienemmällä yksittäiset lisävuodet.

Kirkossa on tilaa 380 henkilölle.

Osoite: Karukantie 4, 37310 Tottijärvi
Historia

Piispa Johannes Terserus antoi vuonna 1662 luvan Tottijärven saarnahuoneen rakentamiselle. Suunniteltu yhteistyö karkkulaisten ja tottijärveläisten kanssa osoittautui mahdottomaksi, ja karkkulaiset vetäytyivät hankkeesta vieden omat hirtensä mukanaan. Tästä kimpaantuneina tottijärveläiset rakensivat uuden saarnahuoneen niin kauas Karkun rajasta, etteivät karkkulaiset voisi sitä käyttää. Paikaksi valikoitui Tottijärven kartanon entinen pelto, jolla nykyinen kirkko sijaitsee. Tottijärven ensimmäinen kirkko nousi saarnahuoneen paikalle vuonna 1694. Kellotapuli valmistui kuitenkin vasta vuonna 1762.

Nykyisen kirkon rakennustyöt alkoivat vuonna 1833, mutta ne keskeytyivät heti seuraavana vuonna viranomaisten määräyksestä. Rakennustyöt jatkuivat taas vuonna 1836 ja uusi kirkko valmistui vanhan viereen vuonna 1841. C.L Engelin johdolla suunniteltu kirkko vihittiin käyttöön 1.1.1842.

Vanha kirkko myytiin ja kuljetettiin osina pois lukuun ottamatta saarnatuolia, joka siirrettiin uuteen kirkkoon. Vuonna 1854 kirkkoon hankittiin alttaritaulu ja vuonna 1896 urut.

Tottijärvi erosi itsenäiseksi seurakunnaksi Vesilahden emäseurakunnasta senaatin päätöksellä vuonna 1906. Syynä olivat kiistat papiston palkkauksesta. Lopullinen ero toteutui vasta vuonna 1920, minkä jälkeen Tottijärvi sai oman kirkkoherran, Heikki Vuoren, joka oli virassa vuoteen 1940 saakka. Vuoren jälkeen kirkkoherroina työskentelivät Pentti Pautola, Ilmari Tarjamo, Pentti Sorri, Heikki Mäkeläinen ja Matti Tuomisto.

Kirkko peruskorjattiin vuosina 1949-1955.

Tottijärven maaseutukirkko on karu ja kaunis, puinen ja torniton rakennus, jonka suunnittelusta ovat aikanaan vastanneet ns. intendentin konttorin arkkitehdit Engel, Arppe ja Gustavsson. Kirkko valmistui vuonna 1841 ja vihittiin käyttöön 1.1. 1842. Kirkko korjattiin perusteellisesti vuosina 1949-1955.

Tottijärven vanha kirkko, joka rakennettiin vuonna 1694 ja purettiin 1848, oli aikanaan matalana siipenä nykyisen tapulin kyljessä.

Kylän kirkkomaata hallitsevassa tapulissa soivat 1770-luvulta peräisin olevat kirkonkellot. Vanhan tavan mukaan kuolinkellot kuuluttavat edelleenkin Tottijärvellä vainajan iän. Isolla kellolla kumahtavat täydet kymmenet ja pienemmällä yksittäiset lisävuodet.

Kirkossa on tilaa 380 henkilölle.

Osoite: Karukantie 4, 37310 Tottijärvi
Historia

Piispa Johannes Terserus antoi vuonna 1662 luvan Tottijärven saarnahuoneen rakentamiselle. Suunniteltu yhteistyö karkkulaisten ja tottijärveläisten kanssa osoittautui mahdottomaksi, ja karkkulaiset vetäytyivät hankkeesta vieden omat hirtensä mukanaan. Tästä kimpaantuneina tottijärveläiset rakensivat uuden saarnahuoneen niin kauas Karkun rajasta, etteivät karkkulaiset voisi sitä käyttää. Paikaksi valikoitui Tottijärven kartanon entinen pelto, jolla nykyinen kirkko sijaitsee. Tottijärven ensimmäinen kirkko nousi saarnahuoneen paikalle vuonna 1694. Kellotapuli valmistui kuitenkin vasta vuonna 1762.

Nykyisen kirkon rakennustyöt alkoivat vuonna 1833, mutta ne keskeytyivät heti seuraavana vuonna viranomaisten määräyksestä. Rakennustyöt jatkuivat taas vuonna 1836 ja uusi kirkko valmistui vanhan viereen vuonna 1841. C.L Engelin johdolla suunniteltu kirkko vihittiin käyttöön 1.1.1842.

Vanha kirkko myytiin ja kuljetettiin osina pois lukuun ottamatta saarnatuolia, joka siirrettiin uuteen kirkkoon. Vuonna 1854 kirkkoon hankittiin alttaritaulu ja vuonna 1896 urut.

Tottijärvi erosi itsenäiseksi seurakunnaksi Vesilahden emäseurakunnasta senaatin päätöksellä vuonna 1906. Syynä olivat kiistat papiston palkkauksesta. Lopullinen ero toteutui vasta vuonna 1920, minkä jälkeen Tottijärvi sai oman kirkkoherran, Heikki Vuoren, joka oli virassa vuoteen 1940 saakka. Vuoren jälkeen kirkkoherroina työskentelivät Pentti Pautola, Ilmari Tarjamo, Pentti Sorri, Heikki Mäkeläinen ja Matti Tuomisto.

Kirkko peruskorjattiin vuosina 1949-1955.

Tottijärven maaseutukirkko on karu ja kaunis, puinen ja torniton rakennus, jonka suunnittelusta ovat aikanaan vastanneet ns. intendentin konttorin arkkitehdit Engel, Arppe ja Gustavsson. Kirkko valmistui vuonna 1841 ja vihittiin käyttöön 1.1. 1842. Kirkko korjattiin perusteellisesti vuosina 1949-1955.

Tottijärven vanha kirkko, joka rakennettiin vuonna 1694 ja purettiin 1848, oli aikanaan matalana siipenä nykyisen tapulin kyljessä.

Kylän kirkkomaata hallitsevassa tapulissa soivat 1770-luvulta peräisin olevat kirkonkellot. Vanhan tavan mukaan kuolinkellot kuuluttavat edelleenkin Tottijärvellä vainajan iän. Isolla kellolla kumahtavat täydet kymmenet ja pienemmällä yksittäiset lisävuodet.

Kirkossa on tilaa 380 henkilölle.

Osoite: Karukantie 4, 37310 Tottijärvi
Historia

Piispa Johannes Terserus antoi vuonna 1662 luvan Tottijärven saarnahuoneen rakentamiselle. Suunniteltu yhteistyö karkkulaisten ja tottijärveläisten kanssa osoittautui mahdottomaksi, ja karkkulaiset vetäytyivät hankkeesta vieden omat hirtensä mukanaan. Tästä kimpaantuneina tottijärveläiset rakensivat uuden saarnahuoneen niin kauas Karkun rajasta, etteivät karkkulaiset voisi sitä käyttää. Paikaksi valikoitui Tottijärven kartanon entinen pelto, jolla nykyinen kirkko sijaitsee. Tottijärven ensimmäinen kirkko nousi saarnahuoneen paikalle vuonna 1694. Kellotapuli valmistui kuitenkin vasta vuonna 1762.

Nykyisen kirkon rakennustyöt alkoivat vuonna 1833, mutta ne keskeytyivät heti seuraavana vuonna viranomaisten määräyksestä. Rakennustyöt jatkuivat taas vuonna 1836 ja uusi kirkko valmistui vanhan viereen vuonna 1841. C.L Engelin johdolla suunniteltu kirkko vihittiin käyttöön 1.1.1842.

Vanha kirkko myytiin ja kuljetettiin osina pois lukuun ottamatta saarnatuolia, joka siirrettiin uuteen kirkkoon. Vuonna 1854 kirkkoon hankittiin alttaritaulu ja vuonna 1896 urut.

Tottijärvi erosi itsenäiseksi seurakunnaksi Vesilahden emäseurakunnasta senaatin päätöksellä vuonna 1906. Syynä olivat kiistat papiston palkkauksesta. Lopullinen ero toteutui vasta vuonna 1920, minkä jälkeen Tottijärvi sai oman kirkkoherran, Heikki Vuoren, joka oli virassa vuoteen 1940 saakka. Vuoren jälkeen kirkkoherroina työskentelivät Pentti Pautola, Ilmari Tarjamo, Pentti Sorri, Heikki Mäkeläinen ja Matti Tuomisto.

Kirkko peruskorjattiin vuosina 1949-1955.

Tottijärven maaseutukirkko on karu ja kaunis, puinen ja torniton rakennus, jonka suunnittelusta ovat aikanaan vastanneet ns. intendentin konttorin arkkitehdit Engel, Arppe ja Gustavsson. Kirkko valmistui vuonna 1841 ja vihittiin käyttöön 1.1. 1842. Kirkko korjattiin perusteellisesti vuosina 1949-1955.

Tottijärven vanha kirkko, joka rakennettiin vuonna 1694 ja purettiin 1848, oli aikanaan matalana siipenä nykyisen tapulin kyljessä.

Kylän kirkkomaata hallitsevassa tapulissa soivat 1770-luvulta peräisin olevat kirkonkellot. Vanhan tavan mukaan kuolinkellot kuuluttavat edelleenkin Tottijärvellä vainajan iän. Isolla kellolla kumahtavat täydet kymmenet ja pienemmällä yksittäiset lisävuodet.

Kirkossa on tilaa 380 henkilölle.

Osoite: Karukantie 4, 37310 Tottijärvi
Historia

Piispa Johannes Terserus antoi vuonna 1662 luvan Tottijärven saarnahuoneen rakentamiselle. Suunniteltu yhteistyö karkkulaisten ja tottijärveläisten kanssa osoittautui mahdottomaksi, ja karkkulaiset vetäytyivät hankkeesta vieden omat hirtensä mukanaan. Tästä kimpaantuneina tottijärveläiset rakensivat uuden saarnahuoneen niin kauas Karkun rajasta, etteivät karkkulaiset voisi sitä käyttää. Paikaksi valikoitui Tottijärven kartanon entinen pelto, jolla nykyinen kirkko sijaitsee. Tottijärven ensimmäinen kirkko nousi saarnahuoneen paikalle vuonna 1694. Kellotapuli valmistui kuitenkin vasta vuonna 1762.

Nykyisen kirkon rakennustyöt alkoivat vuonna 1833, mutta ne keskeytyivät heti seuraavana vuonna viranomaisten määräyksestä. Rakennustyöt jatkuivat taas vuonna 1836 ja uusi kirkko valmistui vanhan viereen vuonna 1841. C.L Engelin johdolla suunniteltu kirkko vihittiin käyttöön 1.1.1842.

Vanha kirkko myytiin ja kuljetettiin osina pois lukuun ottamatta saarnatuolia, joka siirrettiin uuteen kirkkoon. Vuonna 1854 kirkkoon hankittiin alttaritaulu ja vuonna 1896 urut.

Tottijärvi erosi itsenäiseksi seurakunnaksi Vesilahden emäseurakunnasta senaatin päätöksellä vuonna 1906. Syynä olivat kiistat papiston palkkauksesta. Lopullinen ero toteutui vasta vuonna 1920, minkä jälkeen Tottijärvi sai oman kirkkoherran, Heikki Vuoren, joka oli virassa vuoteen 1940 saakka. Vuoren jälkeen kirkkoherroina työskentelivät Pentti Pautola, Ilmari Tarjamo, Pentti Sorri, Heikki Mäkeläinen ja Matti Tuomisto.

Kirkko peruskorjattiin vuosina 1949-1955.

Näyttelyesineistö ja -tila

Näyttely perustuu Nokian seurakunnan kirkkomuseon esineistöön, joka on kerätty seurakunnan viidestä kirkosta.sekä muista seurakunnan toimitiloista ja varastoista.

Lisäksi kirkkomuseon esineistöön kuuluu Harjun ja Pirkkalan vanhojen kirkkojen esineitä, jotka on aikanaan siirretty Nokian kirkkoon sen tultua Pirkkalan seurakunnan emäkirkoksi.

Näyttelytila jakaantuu viiteen sektoriin, joista kukin käsittelee omaa erityisaluettaan seurakunnan toiminnassa. Näiden sektoreiden aiheet ovat kaste, ehtoollinen, jumalanpalvelus, kurinpito ja kasvatus sekä kuolema. Näitä aiheita täydentää puoliympyränmuotoisen tilan keskipisteen ympärille ryhmiteltyjen kolmen vitriinin esineistö.

Väreillä ja muodoilla on näyttelytilassa oma symbolinen merkityksensä. Lattian sininen kuvaa merta, joka päättyy ulkoseinustan symboliseen kallioon. Tilan katto kuvaa taivasta.
Kaste

Kaste on kristillisen kirkon perustava sakramentti, jossa ihminen otetaan seurakunnan jäseneksi. Kastetta esineellisesti edustaa kastemalja, jonka käyttö palautuu ainakin keskiajalle asti.
Ehtoollinen

Ehtoollinen on toinen kirkkomme sakramenteista, jonka vietto muodostaa kristillisen jumalanpalveluksen keskuksen, ja ehtoollisvälineet kirkollisen esineistön keskeisen ryhmän.

Ehtoollisvälineitä on kahta päätyyppiä: kirkon jumalanpalveluksen yhteydessä käytettävät ja lähinnä sairaskäyntien yhteydessä käytettävät matkaehtoollisvälineet.

Suomessa ehtoollisvälineet ovat aina 1700-luvulta lähtien valmistettu tinasta tai hopeasta. Materiaaliksi yleistyi 1800-lopulta kuitenkin myös teräs ja uushopea.

Ehtoollisviini kuljetettiin kuljetettiin 1900-luvun alkupuolelle asti tammitynnyreissä. Ehtoollisella viini nautittiin yhteisestä viinimaljasta eli kalkista, jota jumalanpalveluksen ajan suojasi yleensä silkistä valmistettu kalkkiliina. Erityisesti säätyläisnaiset valmistivat ja lahjoittivat kotiseurakuntiensa kirkoille kalkkiliinoja, jotka olivat taidokkaasti kulta- ja hopealangoin koristeltuja.

Ehtoollisleipiä eli öylättejä säilytettiin ehtoollisleipärasiassa, ja ehtoollisen aikana niitä jaettiin pateenilta eli ehtoollisleipälautaselta.
Jumalanpalvelus

Jumalanpalvelukset muuttuivat 1500-luvulla uskonpuhdistuksen myötä suomenkielisiksi. Ensimmäinen koko Raamatun suomennos valmistui vuonna 1642.

Liturgisten tekstiilien käyttö hämärtyi luterilaisessa kirkossa, ja papisto käytti mustaa, hopea- ja kultalangoilla koristeltua messukasukkaa juhlapäivien jumalanpalveluksissa.

Jumalanpalvelukset kestivät \"parhaimmillaan\" jopa neljä tuntia, jolloin unilukkari kiersi kirkossa herättelemässä nukkuvia seurakuntalaisia.

Alttarille sijoitetut messinkiset kyntteliköt ja kynttilänjalat olivat ns. puhdasoppisuuden aikana ainoat koristeet kirkoissa.
Kasvatus ja kurinpito

Uskonpuhdistuksen seurauksena Suomessa tuli käyttöön suomenkielinen virsikirja, jonka lisäksi luterilaisessa kirkossa tulivat käyttöön myös suomenkieliset tunnustuskirjat ja käsikirjat suojaksi \"epäraamatullisia harhaoppeja vastaan\".

Kansan lukutaidon papisto testasi lukukinkereillä ja vielä kansakoululaitoksen perustamisenkin jälkeen kirkko huolehti osaksi alkeisopetuksesta.

Ankara kirkkokuri leimasi vuonna 1686 voimaantullutta kirkkolakia. Kurinpidollisia rangaistuksia olivat sakko, häpeärangaistus ja ehtoolliselta poissulkeminen.
Kaste

Säätyläisvainajat haudattiin aina 1700-luvun puoleenväliin saakka kirkon lattian alle. Varsinaisille hautausmaille säätyläisiä kuljetettiin ruumispaareilla, joiden päissä oli kuolemaan liittyviä maalauksia tai surumielisiä jäähyväislauseita. Kaksi mustapukuista \"sauvankantajaa\" kulki hautajaissaattueen kopauttaen surusauvoja maahan kirkonkellojen soitan tahdissa.

Säätyläisvainajan omaiset lahjoittivat usein kirkon koristeeksi jonkun muistoesineen, joka liittyi vainajaan.

Näyttelyesineistö ja -tila

Näyttely perustuu Nokian seurakunnan kirkkomuseon esineistöön, joka on kerätty seurakunnan viidestä kirkosta.sekä muista seurakunnan toimitiloista ja varastoista.

Lisäksi kirkkomuseon esineistöön kuuluu Harjun ja Pirkkalan vanhojen kirkkojen esineitä, jotka on aikanaan siirretty Nokian kirkkoon sen tultua Pirkkalan seurakunnan emäkirkoksi.

Näyttelytila jakaantuu viiteen sektoriin, joista kukin käsittelee omaa erityisaluettaan seurakunnan toiminnassa. Näiden sektoreiden aiheet ovat kaste, ehtoollinen, jumalanpalvelus, kurinpito ja kasvatus sekä kuolema. Näitä aiheita täydentää puoliympyränmuotoisen tilan keskipisteen ympärille ryhmiteltyjen kolmen vitriinin esineistö.

Väreillä ja muodoilla on näyttelytilassa oma symbolinen merkityksensä. Lattian sininen kuvaa merta, joka päättyy ulkoseinustan symboliseen kallioon. Tilan katto kuvaa taivasta.
Kaste

Kaste on kristillisen kirkon perustava sakramentti, jossa ihminen otetaan seurakunnan jäseneksi. Kastetta esineellisesti edustaa kastemalja, jonka käyttö palautuu ainakin keskiajalle asti.
Ehtoollinen

Ehtoollinen on toinen kirkkomme sakramenteista, jonka vietto muodostaa kristillisen jumalanpalveluksen keskuksen, ja ehtoollisvälineet kirkollisen esineistön keskeisen ryhmän.

Ehtoollisvälineitä on kahta päätyyppiä: kirkon jumalanpalveluksen yhteydessä käytettävät ja lähinnä sairaskäyntien yhteydessä käytettävät matkaehtoollisvälineet.

Suomessa ehtoollisvälineet ovat aina 1700-luvulta lähtien valmistettu tinasta tai hopeasta. Materiaaliksi yleistyi 1800-lopulta kuitenkin myös teräs ja uushopea.

Ehtoollisviini kuljetettiin kuljetettiin 1900-luvun alkupuolelle asti tammitynnyreissä. Ehtoollisella viini nautittiin yhteisestä viinimaljasta eli kalkista, jota jumalanpalveluksen ajan suojasi yleensä silkistä valmistettu kalkkiliina. Erityisesti säätyläisnaiset valmistivat ja lahjoittivat kotiseurakuntiensa kirkoille kalkkiliinoja, jotka olivat taidokkaasti kulta- ja hopealangoin koristeltuja.

Ehtoollisleipiä eli öylättejä säilytettiin ehtoollisleipärasiassa, ja ehtoollisen aikana niitä jaettiin pateenilta eli ehtoollisleipälautaselta.
Jumalanpalvelus

Jumalanpalvelukset muuttuivat 1500-luvulla uskonpuhdistuksen myötä suomenkielisiksi. Ensimmäinen koko Raamatun suomennos valmistui vuonna 1642.

Liturgisten tekstiilien käyttö hämärtyi luterilaisessa kirkossa, ja papisto käytti mustaa, hopea- ja kultalangoilla koristeltua messukasukkaa juhlapäivien jumalanpalveluksissa.

Jumalanpalvelukset kestivät \"parhaimmillaan\" jopa neljä tuntia, jolloin unilukkari kiersi kirkossa herättelemässä nukkuvia seurakuntalaisia.

Alttarille sijoitetut messinkiset kyntteliköt ja kynttilänjalat olivat ns. puhdasoppisuuden aikana ainoat koristeet kirkoissa.
Kasvatus ja kurinpito

Uskonpuhdistuksen seurauksena Suomessa tuli käyttöön suomenkielinen virsikirja, jonka lisäksi luterilaisessa kirkossa tulivat käyttöön myös suomenkieliset tunnustuskirjat ja käsikirjat suojaksi \"epäraamatullisia harhaoppeja vastaan\".

Kansan lukutaidon papisto testasi lukukinkereillä ja vielä kansakoululaitoksen perustamisenkin jälkeen kirkko huolehti osaksi alkeisopetuksesta.

Ankara kirkkokuri leimasi vuonna 1686 voimaantullutta kirkkolakia. Kurinpidollisia rangaistuksia olivat sakko, häpeärangaistus ja ehtoolliselta poissulkeminen.
Kaste

Säätyläisvainajat haudattiin aina 1700-luvun puoleenväliin saakka kirkon lattian alle. Varsinaisille hautausmaille säätyläisiä kuljetettiin ruumispaareilla, joiden päissä oli kuolemaan liittyviä maalauksia tai surumielisiä jäähyväislauseita. Kaksi mustapukuista \"sauvankantajaa\" kulki hautajaissaattueen kopauttaen surusauvoja maahan kirkonkellojen soitan tahdissa.

Säätyläisvainajan omaiset lahjoittivat usein kirkon koristeeksi jonkun muistoesineen, joka liittyi vainajaan.

Näyttelyesineistö ja -tila

Näyttely perustuu Nokian seurakunnan kirkkomuseon esineistöön, joka on kerätty seurakunnan viidestä kirkosta.sekä muista seurakunnan toimitiloista ja varastoista.

Lisäksi kirkkomuseon esineistöön kuuluu Harjun ja Pirkkalan vanhojen kirkkojen esineitä, jotka on aikanaan siirretty Nokian kirkkoon sen tultua Pirkkalan seurakunnan emäkirkoksi.

Näyttelytila jakaantuu viiteen sektoriin, joista kukin käsittelee omaa erityisaluettaan seurakunnan toiminnassa. Näiden sektoreiden aiheet ovat kaste, ehtoollinen, jumalanpalvelus, kurinpito ja kasvatus sekä kuolema. Näitä aiheita täydentää puoliympyränmuotoisen tilan keskipisteen ympärille ryhmiteltyjen kolmen vitriinin esineistö.

Väreillä ja muodoilla on näyttelytilassa oma symbolinen merkityksensä. Lattian sininen kuvaa merta, joka päättyy ulkoseinustan symboliseen kallioon. Tilan katto kuvaa taivasta.
Kaste

Kaste on kristillisen kirkon perustava sakramentti, jossa ihminen otetaan seurakunnan jäseneksi. Kastetta esineellisesti edustaa kastemalja, jonka käyttö palautuu ainakin keskiajalle asti.
Ehtoollinen

Ehtoollinen on toinen kirkkomme sakramenteista, jonka vietto muodostaa kristillisen jumalanpalveluksen keskuksen, ja ehtoollisvälineet kirkollisen esineistön keskeisen ryhmän.

Ehtoollisvälineitä on kahta päätyyppiä: kirkon jumalanpalveluksen yhteydessä käytettävät ja lähinnä sairaskäyntien yhteydessä käytettävät matkaehtoollisvälineet.

Suomessa ehtoollisvälineet ovat aina 1700-luvulta lähtien valmistettu tinasta tai hopeasta. Materiaaliksi yleistyi 1800-lopulta kuitenkin myös teräs ja uushopea.

Ehtoollisviini kuljetettiin kuljetettiin 1900-luvun alkupuolelle asti tammitynnyreissä. Ehtoollisella viini nautittiin yhteisestä viinimaljasta eli kalkista, jota jumalanpalveluksen ajan suojasi yleensä silkistä valmistettu kalkkiliina. Erityisesti säätyläisnaiset valmistivat ja lahjoittivat kotiseurakuntiensa kirkoille kalkkiliinoja, jotka olivat taidokkaasti kulta- ja hopealangoin koristeltuja.

Ehtoollisleipiä eli öylättejä säilytettiin ehtoollisleipärasiassa, ja ehtoollisen aikana niitä jaettiin pateenilta eli ehtoollisleipälautaselta.
Jumalanpalvelus

Jumalanpalvelukset muuttuivat 1500-luvulla uskonpuhdistuksen myötä suomenkielisiksi. Ensimmäinen koko Raamatun suomennos valmistui vuonna 1642.

Liturgisten tekstiilien käyttö hämärtyi luterilaisessa kirkossa, ja papisto käytti mustaa, hopea- ja kultalangoilla koristeltua messukasukkaa juhlapäivien jumalanpalveluksissa.

Jumalanpalvelukset kestivät \"parhaimmillaan\" jopa neljä tuntia, jolloin unilukkari kiersi kirkossa herättelemässä nukkuvia seurakuntalaisia.

Alttarille sijoitetut messinkiset kyntteliköt ja kynttilänjalat olivat ns. puhdasoppisuuden aikana ainoat koristeet kirkoissa.
Kasvatus ja kurinpito

Uskonpuhdistuksen seurauksena Suomessa tuli käyttöön suomenkielinen virsikirja, jonka lisäksi luterilaisessa kirkossa tulivat käyttöön myös suomenkieliset tunnustuskirjat ja käsikirjat suojaksi \"epäraamatullisia harhaoppeja vastaan\".

Kansan lukutaidon papisto testasi lukukinkereillä ja vielä kansakoululaitoksen perustamisenkin jälkeen kirkko huolehti osaksi alkeisopetuksesta.

Ankara kirkkokuri leimasi vuonna 1686 voimaantullutta kirkkolakia. Kurinpidollisia rangaistuksia olivat sakko, häpeärangaistus ja ehtoolliselta poissulkeminen.
Kaste

Säätyläisvainajat haudattiin aina 1700-luvun puoleenväliin saakka kirkon lattian alle. Varsinaisille hautausmaille säätyläisiä kuljetettiin ruumispaareilla, joiden päissä oli kuolemaan liittyviä maalauksia tai surumielisiä jäähyväislauseita. Kaksi mustapukuista \"sauvankantajaa\" kulki hautajaissaattueen kopauttaen surusauvoja maahan kirkonkellojen soitan tahdissa.

Säätyläisvainajan omaiset lahjoittivat usein kirkon koristeeksi jonkun muistoesineen, joka liittyi vainajaan.

Näyttelyesineistö ja -tila

Näyttely perustuu Nokian seurakunnan kirkkomuseon esineistöön, joka on kerätty seurakunnan viidestä kirkosta.sekä muista seurakunnan toimitiloista ja varastoista.

Lisäksi kirkkomuseon esineistöön kuuluu Harjun ja Pirkkalan vanhojen kirkkojen esineitä, jotka on aikanaan siirretty Nokian kirkkoon sen tultua Pirkkalan seurakunnan emäkirkoksi.

Näyttelytila jakaantuu viiteen sektoriin, joista kukin käsittelee omaa erityisaluettaan seurakunnan toiminnassa. Näiden sektoreiden aiheet ovat kaste, ehtoollinen, jumalanpalvelus, kurinpito ja kasvatus sekä kuolema. Näitä aiheita täydentää puoliympyränmuotoisen tilan keskipisteen ympärille ryhmiteltyjen kolmen vitriinin esineistö.

Väreillä ja muodoilla on näyttelytilassa oma symbolinen merkityksensä. Lattian sininen kuvaa merta, joka päättyy ulkoseinustan symboliseen kallioon. Tilan katto kuvaa taivasta.
Kaste

Kaste on kristillisen kirkon perustava sakramentti, jossa ihminen otetaan seurakunnan jäseneksi. Kastetta esineellisesti edustaa kastemalja, jonka käyttö palautuu ainakin keskiajalle asti.
Ehtoollinen

Ehtoollinen on toinen kirkkomme sakramenteista, jonka vietto muodostaa kristillisen jumalanpalveluksen keskuksen, ja ehtoollisvälineet kirkollisen esineistön keskeisen ryhmän.

Ehtoollisvälineitä on kahta päätyyppiä: kirkon jumalanpalveluksen yhteydessä käytettävät ja lähinnä sairaskäyntien yhteydessä käytettävät matkaehtoollisvälineet.

Suomessa ehtoollisvälineet ovat aina 1700-luvulta lähtien valmistettu tinasta tai hopeasta. Materiaaliksi yleistyi 1800-lopulta kuitenkin myös teräs ja uushopea.

Ehtoollisviini kuljetettiin kuljetettiin 1900-luvun alkupuolelle asti tammitynnyreissä. Ehtoollisella viini nautittiin yhteisestä viinimaljasta eli kalkista, jota jumalanpalveluksen ajan suojasi yleensä silkistä valmistettu kalkkiliina. Erityisesti säätyläisnaiset valmistivat ja lahjoittivat kotiseurakuntiensa kirkoille kalkkiliinoja, jotka olivat taidokkaasti kulta- ja hopealangoin koristeltuja.

Ehtoollisleipiä eli öylättejä säilytettiin ehtoollisleipärasiassa, ja ehtoollisen aikana niitä jaettiin pateenilta eli ehtoollisleipälautaselta.
Jumalanpalvelus

Jumalanpalvelukset muuttuivat 1500-luvulla uskonpuhdistuksen myötä suomenkielisiksi. Ensimmäinen koko Raamatun suomennos valmistui vuonna 1642.

Liturgisten tekstiilien käyttö hämärtyi luterilaisessa kirkossa, ja papisto käytti mustaa, hopea- ja kultalangoilla koristeltua messukasukkaa juhlapäivien jumalanpalveluksissa.

Jumalanpalvelukset kestivät \"parhaimmillaan\" jopa neljä tuntia, jolloin unilukkari kiersi kirkossa herättelemässä nukkuvia seurakuntalaisia.

Alttarille sijoitetut messinkiset kyntteliköt ja kynttilänjalat olivat ns. puhdasoppisuuden aikana ainoat koristeet kirkoissa.
Kasvatus ja kurinpito

Uskonpuhdistuksen seurauksena Suomessa tuli käyttöön suomenkielinen virsikirja, jonka lisäksi luterilaisessa kirkossa tulivat käyttöön myös suomenkieliset tunnustuskirjat ja käsikirjat suojaksi \"epäraamatullisia harhaoppeja vastaan\".

Kansan lukutaidon papisto testasi lukukinkereillä ja vielä kansakoululaitoksen perustamisenkin jälkeen kirkko huolehti osaksi alkeisopetuksesta.

Ankara kirkkokuri leimasi vuonna 1686 voimaantullutta kirkkolakia. Kurinpidollisia rangaistuksia olivat sakko, häpeärangaistus ja ehtoolliselta poissulkeminen.
Kaste

Säätyläisvainajat haudattiin aina 1700-luvun puoleenväliin saakka kirkon lattian alle. Varsinaisille hautausmaille säätyläisiä kuljetettiin ruumispaareilla, joiden päissä oli kuolemaan liittyviä maalauksia tai surumielisiä jäähyväislauseita. Kaksi mustapukuista \"sauvankantajaa\" kulki hautajaissaattueen kopauttaen surusauvoja maahan kirkonkellojen soitan tahdissa.

Säätyläisvainajan omaiset lahjoittivat usein kirkon koristeeksi jonkun muistoesineen, joka liittyi vainajaan.

Näyttelyesineistö ja -tila

Näyttely perustuu Nokian seurakunnan kirkkomuseon esineistöön, joka on kerätty seurakunnan viidestä kirkosta.sekä muista seurakunnan toimitiloista ja varastoista.

Lisäksi kirkkomuseon esineistöön kuuluu Harjun ja Pirkkalan vanhojen kirkkojen esineitä, jotka on aikanaan siirretty Nokian kirkkoon sen tultua Pirkkalan seurakunnan emäkirkoksi.

Näyttelytila jakaantuu viiteen sektoriin, joista kukin käsittelee omaa erityisaluettaan seurakunnan toiminnassa. Näiden sektoreiden aiheet ovat kaste, ehtoollinen, jumalanpalvelus, kurinpito ja kasvatus sekä kuolema. Näitä aiheita täydentää puoliympyränmuotoisen tilan keskipisteen ympärille ryhmiteltyjen kolmen vitriinin esineistö.

Väreillä ja muodoilla on näyttelytilassa oma symbolinen merkityksensä. Lattian sininen kuvaa merta, joka päättyy ulkoseinustan symboliseen kallioon. Tilan katto kuvaa taivasta.
Kaste

Kaste on kristillisen kirkon perustava sakramentti, jossa ihminen otetaan seurakunnan jäseneksi. Kastetta esineellisesti edustaa kastemalja, jonka käyttö palautuu ainakin keskiajalle asti.
Ehtoollinen

Ehtoollinen on toinen kirkkomme sakramenteista, jonka vietto muodostaa kristillisen jumalanpalveluksen keskuksen, ja ehtoollisvälineet kirkollisen esineistön keskeisen ryhmän.

Ehtoollisvälineitä on kahta päätyyppiä: kirkon jumalanpalveluksen yhteydessä käytettävät ja lähinnä sairaskäyntien yhteydessä käytettävät matkaehtoollisvälineet.

Suomessa ehtoollisvälineet ovat aina 1700-luvulta lähtien valmistettu tinasta tai hopeasta. Materiaaliksi yleistyi 1800-lopulta kuitenkin myös teräs ja uushopea.

Ehtoollisviini kuljetettiin kuljetettiin 1900-luvun alkupuolelle asti tammitynnyreissä. Ehtoollisella viini nautittiin yhteisestä viinimaljasta eli kalkista, jota jumalanpalveluksen ajan suojasi yleensä silkistä valmistettu kalkkiliina. Erityisesti säätyläisnaiset valmistivat ja lahjoittivat kotiseurakuntiensa kirkoille kalkkiliinoja, jotka olivat taidokkaasti kulta- ja hopealangoin koristeltuja.

Ehtoollisleipiä eli öylättejä säilytettiin ehtoollisleipärasiassa, ja ehtoollisen aikana niitä jaettiin pateenilta eli ehtoollisleipälautaselta.
Jumalanpalvelus

Jumalanpalvelukset muuttuivat 1500-luvulla uskonpuhdistuksen myötä suomenkielisiksi. Ensimmäinen koko Raamatun suomennos valmistui vuonna 1642.

Liturgisten tekstiilien käyttö hämärtyi luterilaisessa kirkossa, ja papisto käytti mustaa, hopea- ja kultalangoilla koristeltua messukasukkaa juhlapäivien jumalanpalveluksissa.

Jumalanpalvelukset kestivät \"parhaimmillaan\" jopa neljä tuntia, jolloin unilukkari kiersi kirkossa herättelemässä nukkuvia seurakuntalaisia.

Alttarille sijoitetut messinkiset kyntteliköt ja kynttilänjalat olivat ns. puhdasoppisuuden aikana ainoat koristeet kirkoissa.
Kasvatus ja kurinpito

Uskonpuhdistuksen seurauksena Suomessa tuli käyttöön suomenkielinen virsikirja, jonka lisäksi luterilaisessa kirkossa tulivat käyttöön myös suomenkieliset tunnustuskirjat ja käsikirjat suojaksi \"epäraamatullisia harhaoppeja vastaan\".

Kansan lukutaidon papisto testasi lukukinkereillä ja vielä kansakoululaitoksen perustamisenkin jälkeen kirkko huolehti osaksi alkeisopetuksesta.

Ankara kirkkokuri leimasi vuonna 1686 voimaantullutta kirkkolakia. Kurinpidollisia rangaistuksia olivat sakko, häpeärangaistus ja ehtoolliselta poissulkeminen.
Kaste

Säätyläisvainajat haudattiin aina 1700-luvun puoleenväliin saakka kirkon lattian alle. Varsinaisille hautausmaille säätyläisiä kuljetettiin ruumispaareilla, joiden päissä oli kuolemaan liittyviä maalauksia tai surumielisiä jäähyväislauseita. Kaksi mustapukuista \"sauvankantajaa\" kulki hautajaissaattueen kopauttaen surusauvoja maahan kirkonkellojen soitan tahdissa.

Säätyläisvainajan omaiset lahjoittivat usein kirkon koristeeksi jonkun muistoesineen, joka liittyi vainajaan.

Näyttelyesineistö ja -tila

Näyttely perustuu Nokian seurakunnan kirkkomuseon esineistöön, joka on kerätty seurakunnan viidestä kirkosta.sekä muista seurakunnan toimitiloista ja varastoista.

Lisäksi kirkkomuseon esineistöön kuuluu Harjun ja Pirkkalan vanhojen kirkkojen esineitä, jotka on aikanaan siirretty Nokian kirkkoon sen tultua Pirkkalan seurakunnan emäkirkoksi.

Näyttelytila jakaantuu viiteen sektoriin, joista kukin käsittelee omaa erityisaluettaan seurakunnan toiminnassa. Näiden sektoreiden aiheet ovat kaste, ehtoollinen, jumalanpalvelus, kurinpito ja kasvatus sekä kuolema. Näitä aiheita täydentää puoliympyränmuotoisen tilan keskipisteen ympärille ryhmiteltyjen kolmen vitriinin esineistö.

Väreillä ja muodoilla on näyttelytilassa oma symbolinen merkityksensä. Lattian sininen kuvaa merta, joka päättyy ulkoseinustan symboliseen kallioon. Tilan katto kuvaa taivasta.
Kaste

Kaste on kristillisen kirkon perustava sakramentti, jossa ihminen otetaan seurakunnan jäseneksi. Kastetta esineellisesti edustaa kastemalja, jonka käyttö palautuu ainakin keskiajalle asti.
Ehtoollinen

Ehtoollinen on toinen kirkkomme sakramenteista, jonka vietto muodostaa kristillisen jumalanpalveluksen keskuksen, ja ehtoollisvälineet kirkollisen esineistön keskeisen ryhmän.

Ehtoollisvälineitä on kahta päätyyppiä: kirkon jumalanpalveluksen yhteydessä käytettävät ja lähinnä sairaskäyntien yhteydessä käytettävät matkaehtoollisvälineet.

Suomessa ehtoollisvälineet ovat aina 1700-luvulta lähtien valmistettu tinasta tai hopeasta. Materiaaliksi yleistyi 1800-lopulta kuitenkin myös teräs ja uushopea.

Ehtoollisviini kuljetettiin kuljetettiin 1900-luvun alkupuolelle asti tammitynnyreissä. Ehtoollisella viini nautittiin yhteisestä viinimaljasta eli kalkista, jota jumalanpalveluksen ajan suojasi yleensä silkistä valmistettu kalkkiliina. Erityisesti säätyläisnaiset valmistivat ja lahjoittivat kotiseurakuntiensa kirkoille kalkkiliinoja, jotka olivat taidokkaasti kulta- ja hopealangoin koristeltuja.

Ehtoollisleipiä eli öylättejä säilytettiin ehtoollisleipärasiassa, ja ehtoollisen aikana niitä jaettiin pateenilta eli ehtoollisleipälautaselta.
Jumalanpalvelus

Jumalanpalvelukset muuttuivat 1500-luvulla uskonpuhdistuksen myötä suomenkielisiksi. Ensimmäinen koko Raamatun suomennos valmistui vuonna 1642.

Liturgisten tekstiilien käyttö hämärtyi luterilaisessa kirkossa, ja papisto käytti mustaa, hopea- ja kultalangoilla koristeltua messukasukkaa juhlapäivien jumalanpalveluksissa.

Jumalanpalvelukset kestivät \"parhaimmillaan\" jopa neljä tuntia, jolloin unilukkari kiersi kirkossa herättelemässä nukkuvia seurakuntalaisia.

Alttarille sijoitetut messinkiset kyntteliköt ja kynttilänjalat olivat ns. puhdasoppisuuden aikana ainoat koristeet kirkoissa.
Kasvatus ja kurinpito

Uskonpuhdistuksen seurauksena Suomessa tuli käyttöön suomenkielinen virsikirja, jonka lisäksi luterilaisessa kirkossa tulivat käyttöön myös suomenkieliset tunnustuskirjat ja käsikirjat suojaksi \"epäraamatullisia harhaoppeja vastaan\".

Kansan lukutaidon papisto testasi lukukinkereillä ja vielä kansakoululaitoksen perustamisenkin jälkeen kirkko huolehti osaksi alkeisopetuksesta.

Ankara kirkkokuri leimasi vuonna 1686 voimaantullutta kirkkolakia. Kurinpidollisia rangaistuksia olivat sakko, häpeärangaistus ja ehtoolliselta poissulkeminen.
Kaste

Säätyläisvainajat haudattiin aina 1700-luvun puoleenväliin saakka kirkon lattian alle. Varsinaisille hautausmaille säätyläisiä kuljetettiin ruumispaareilla, joiden päissä oli kuolemaan liittyviä maalauksia tai surumielisiä jäähyväislauseita. Kaksi mustapukuista \"sauvankantajaa\" kulki hautajaissaattueen kopauttaen surusauvoja maahan kirkonkellojen soitan tahdissa.

Säätyläisvainajan omaiset lahjoittivat usein kirkon koristeeksi jonkun muistoesineen, joka liittyi vainajaan.

Näyttelyesineistö ja -tila

Näyttely perustuu Nokian seurakunnan kirkkomuseon esineistöön, joka on kerätty seurakunnan viidestä kirkosta.sekä muista seurakunnan toimitiloista ja varastoista.

Lisäksi kirkkomuseon esineistöön kuuluu Harjun ja Pirkkalan vanhojen kirkkojen esineitä, jotka on aikanaan siirretty Nokian kirkkoon sen tultua Pirkkalan seurakunnan emäkirkoksi.

Näyttelytila jakaantuu viiteen sektoriin, joista kukin käsittelee omaa erityisaluettaan seurakunnan toiminnassa. Näiden sektoreiden aiheet ovat kaste, ehtoollinen, jumalanpalvelus, kurinpito ja kasvatus sekä kuolema. Näitä aiheita täydentää puoliympyränmuotoisen tilan keskipisteen ympärille ryhmiteltyjen kolmen vitriinin esineistö.

Väreillä ja muodoilla on näyttelytilassa oma symbolinen merkityksensä. Lattian sininen kuvaa merta, joka päättyy ulkoseinustan symboliseen kallioon. Tilan katto kuvaa taivasta.
Kaste

Kaste on kristillisen kirkon perustava sakramentti, jossa ihminen otetaan seurakunnan jäseneksi. Kastetta esineellisesti edustaa kastemalja, jonka käyttö palautuu ainakin keskiajalle asti.
Ehtoollinen

Ehtoollinen on toinen kirkkomme sakramenteista, jonka vietto muodostaa kristillisen jumalanpalveluksen keskuksen, ja ehtoollisvälineet kirkollisen esineistön keskeisen ryhmän.

Ehtoollisvälineitä on kahta päätyyppiä: kirkon jumalanpalveluksen yhteydessä käytettävät ja lähinnä sairaskäyntien yhteydessä käytettävät matkaehtoollisvälineet.

Suomessa ehtoollisvälineet ovat aina 1700-luvulta lähtien valmistettu tinasta tai hopeasta. Materiaaliksi yleistyi 1800-lopulta kuitenkin myös teräs ja uushopea.

Ehtoollisviini kuljetettiin kuljetettiin 1900-luvun alkupuolelle asti tammitynnyreissä. Ehtoollisella viini nautittiin yhteisestä viinimaljasta eli kalkista, jota jumalanpalveluksen ajan suojasi yleensä silkistä valmistettu kalkkiliina. Erityisesti säätyläisnaiset valmistivat ja lahjoittivat kotiseurakuntiensa kirkoille kalkkiliinoja, jotka olivat taidokkaasti kulta- ja hopealangoin koristeltuja.

Ehtoollisleipiä eli öylättejä säilytettiin ehtoollisleipärasiassa, ja ehtoollisen aikana niitä jaettiin pateenilta eli ehtoollisleipälautaselta.
Jumalanpalvelus

Jumalanpalvelukset muuttuivat 1500-luvulla uskonpuhdistuksen myötä suomenkielisiksi. Ensimmäinen koko Raamatun suomennos valmistui vuonna 1642.

Liturgisten tekstiilien käyttö hämärtyi luterilaisessa kirkossa, ja papisto käytti mustaa, hopea- ja kultalangoilla koristeltua messukasukkaa juhlapäivien jumalanpalveluksissa.

Jumalanpalvelukset kestivät \"parhaimmillaan\" jopa neljä tuntia, jolloin unilukkari kiersi kirkossa herättelemässä nukkuvia seurakuntalaisia.

Alttarille sijoitetut messinkiset kyntteliköt ja kynttilänjalat olivat ns. puhdasoppisuuden aikana ainoat koristeet kirkoissa.
Kasvatus ja kurinpito

Uskonpuhdistuksen seurauksena Suomessa tuli käyttöön suomenkielinen virsikirja, jonka lisäksi luterilaisessa kirkossa tulivat käyttöön myös suomenkieliset tunnustuskirjat ja käsikirjat suojaksi \"epäraamatullisia harhaoppeja vastaan\".

Kansan lukutaidon papisto testasi lukukinkereillä ja vielä kansakoululaitoksen perustamisenkin jälkeen kirkko huolehti osaksi alkeisopetuksesta.

Ankara kirkkokuri leimasi vuonna 1686 voimaantullutta kirkkolakia. Kurinpidollisia rangaistuksia olivat sakko, häpeärangaistus ja ehtoolliselta poissulkeminen.
Kaste

Säätyläisvainajat haudattiin aina 1700-luvun puoleenväliin saakka kirkon lattian alle. Varsinaisille hautausmaille säätyläisiä kuljetettiin ruumispaareilla, joiden päissä oli kuolemaan liittyviä maalauksia tai surumielisiä jäähyväislauseita. Kaksi mustapukuista \"sauvankantajaa\" kulki hautajaissaattueen kopauttaen surusauvoja maahan kirkonkellojen soitan tahdissa.

Säätyläisvainajan omaiset lahjoittivat usein kirkon koristeeksi jonkun muistoesineen, joka liittyi vainajaan.

Koskenmäen seurakuntatalo on valmistunut 1954. Suunnittelijana on ollut M. Nordenswan. Työmaan vastaavana mestarina on ollut rakennusmestari (viimeksi kirjailija) Kalle Päätalo. Peruskorjaus on suoritettu 1994.

Koskenmäen seurakuntatalo on valmistunut 1954. Suunnittelijana on ollut M. Nordenswan. Työmaan vastaavana mestarina on ollut rakennusmestari (viimeksi kirjailija) Kalle Päätalo. Peruskorjaus on suoritettu 1994.

Koskenmäen seurakuntatalo on valmistunut 1954. Suunnittelijana on ollut M. Nordenswan. Työmaan vastaavana mestarina on ollut rakennusmestari (viimeksi kirjailija) Kalle Päätalo. Peruskorjaus on suoritettu 1994.

Koskenmäen seurakuntatalo on valmistunut 1954. Suunnittelijana on ollut M. Nordenswan. Työmaan vastaavana mestarina on ollut rakennusmestari (viimeksi kirjailija) Kalle Päätalo. Peruskorjaus on suoritettu 1994.

Linnavuoren seurakuntatalon rakennustyöt aloitettiin v. 1959. Valmet Oy vuokrasi tontin.

Rakennuksen on suunnitellut kaupunginarkkitehti Aino ja Aarno Hakanen. Hakanen on suunnitellut myös Taivalkunnan seurakuntatalon. Linnavuoren seurakuntatalo vihittiin käyttöön palmusunnuntaina 1960. Linnavuoren Valmetin tehdas lahjoitti seurakuntasalin eteen ison valaistun kupariristin. Toiminta oli hyvin vilkasta, liikuntasalissa ja muissa tiloissa kokoontui paljon erilaisia piirejä.

v.1999 tehtiin remontti arkkitehtitoimisto Jaakko Niemisen suunnitelmien mukaan.
Vahtimestarin asunto muutettiin kerhotilaksi, wc tiloja lisättiin, keittiötiloja uusittiin ja valaistusta parannettiin.

v. 2007 seurakunta osti seurakuntatalon tontin omaksi Valmet Oy:ltä.

Linnavuoren seurakuntatalon rakennustyöt aloitettiin v. 1959. Valmet Oy vuokrasi tontin.

Rakennuksen on suunnitellut kaupunginarkkitehti Aino ja Aarno Hakanen. Hakanen on suunnitellut myös Taivalkunnan seurakuntatalon. Linnavuoren seurakuntatalo vihittiin käyttöön palmusunnuntaina 1960. Linnavuoren Valmetin tehdas lahjoitti seurakuntasalin eteen ison valaistun kupariristin. Toiminta oli hyvin vilkasta, liikuntasalissa ja muissa tiloissa kokoontui paljon erilaisia piirejä.

v.1999 tehtiin remontti arkkitehtitoimisto Jaakko Niemisen suunnitelmien mukaan.
Vahtimestarin asunto muutettiin kerhotilaksi, wc tiloja lisättiin, keittiötiloja uusittiin ja valaistusta parannettiin.

v. 2007 seurakunta osti seurakuntatalon tontin omaksi Valmet Oy:ltä.

Linnavuoren seurakuntatalon rakennustyöt aloitettiin v. 1959. Valmet Oy vuokrasi tontin.

Rakennuksen on suunnitellut kaupunginarkkitehti Aino ja Aarno Hakanen. Hakanen on suunnitellut myös Taivalkunnan seurakuntatalon. Linnavuoren seurakuntatalo vihittiin käyttöön palmusunnuntaina 1960. Linnavuoren Valmetin tehdas lahjoitti seurakuntasalin eteen ison valaistun kupariristin. Toiminta oli hyvin vilkasta, liikuntasalissa ja muissa tiloissa kokoontui paljon erilaisia piirejä.

v.1999 tehtiin remontti arkkitehtitoimisto Jaakko Niemisen suunnitelmien mukaan.
Vahtimestarin asunto muutettiin kerhotilaksi, wc tiloja lisättiin, keittiötiloja uusittiin ja valaistusta parannettiin.

v. 2007 seurakunta osti seurakuntatalon tontin omaksi Valmet Oy:ltä.

Linnavuoren seurakuntatalon rakennustyöt aloitettiin v. 1959. Valmet Oy vuokrasi tontin.

Rakennuksen on suunnitellut kaupunginarkkitehti Aino ja Aarno Hakanen. Hakanen on suunnitellut myös Taivalkunnan seurakuntatalon. Linnavuoren seurakuntatalo vihittiin käyttöön palmusunnuntaina 1960. Linnavuoren Valmetin tehdas lahjoitti seurakuntasalin eteen ison valaistun kupariristin. Toiminta oli hyvin vilkasta, liikuntasalissa ja muissa tiloissa kokoontui paljon erilaisia piirejä.

v.1999 tehtiin remontti arkkitehtitoimisto Jaakko Niemisen suunnitelmien mukaan.
Vahtimestarin asunto muutettiin kerhotilaksi, wc tiloja lisättiin, keittiötiloja uusittiin ja valaistusta parannettiin.

v. 2007 seurakunta osti seurakuntatalon tontin omaksi Valmet Oy:ltä.

Maurinlehdon seurakuntatalo ja hautausmaa sijaitsevat n. 14 km länteen Nokian keskustasta, valtakunnallisesti merkittävällä Kuljun-Kauniaisten kulttuurimaisema-alueella. Tontilla on päärakennus, itäreunalla suurimmaksi osaksi toisella tontilla kylmä ulkorakennus, etelärinteessä maakellari ja nurmipeitteinen hautausmaa.

Seurakuntatalo on vanhan Maurin talonpoikaistilan päärakennus, joka sijaitsee keskiaikaisen Turun maantien varrella.

Entinen Maurin talonpoikaistila mainitaan jo 1540 maakirjoissa, ja myöhemmin Mauri oli Kuljun kartanon augmenttitalo. Maurin suku kuului Sarkolan Paavolain sukuun. Tila siirtyi nykyiselle paikalleen entisen Turun maantien varteen 1700-luvun lopulla isojaon jälkeen, ja pihan sivulla ollut päärakennus paloi pian sen jälkeen. Kirjallisuuden mukaan nykyinen rakennus on pääosin 1790 valmistunut uusi päärakennus. Paikalle ei isojakokarttaan ole merkitty mitään, mutta tontille näkyvät pellot olivat jo tuolloin viljeltyjä.

Mauri siirtyi maksamattoman velan vuoksi Wegeliuksen suvulle 1840-luvulla. Tilalla oli 1880 tienoilla sekä vanha puutarha että uusi seitsemän omenapuuta käsittänyt puutarha. Vanhin valokuva on ajalta, jolloin rakennus on vuoraamaton mutta maalattu ilmeisesti punamullalla, sisäänkäyntikuisti on nykyisen itäpuolella. Sukuyhteyksien kautta tila liitettiin Rosenlew-suvun omistamaan Kauniaisten kartanoon 1910-luvulla.

Vuonna 1952 Kuloveden Seuratalo Oy osti rakennukset ja vuokrasi maapohjan. Yhtiön konkurssin jälkeen 1960 Suoniemen seurakunta osti päärakennuksen, ja tontti siirtyi seurakunnan omistukseen 1964. Kauniaisten kartano lahjoitti lisää maata 1970 vihittyä hautausmaata varten. Seurakuntatalo hautausmaineen tuli Nokian seurakunnan hallintaan kuntaliitoksen yhteydessä 1973.
Historia

Rakennus on valmistettu kolmessa vaiheessa. Vanhin osa, joka sijaitsee keskellä, on ilmeisesti vuodelta 1790. Länsipääty on tehty 1900-luvun vaihteen tienoilla ja lopuksi itäpäädyn laajennus viimeistään 1950-luvun puolivälissä. Nykyinen asu on muuten peräisin vuoden 1972 remontista.

Entinen Maurin talonpoikaistila siirtyi maksamattoman velan vuoksi Wegeliuksen suvulle 1840-luvulla. Sukuyhteyksien kautta tila liitettiin Rosenlew-suvun omistamaan Kauniaisten kartanoon 1910-luvulla.

Vuonna 1952 Kuloveden Seuratalo Oy osti rakennukset ja vuokrasi maapohjan. Yhtiön konkurssin jälkeen 1960 Suoniemen seurakunta osti päärakennuksen, ja tontti siirtyi seurakunnan omistukseen 1964. Kauniaisten kartano lahjoitti lisää maata 1970 vihittyä hautausmaata varten. Seurakuntatalo hautausmaineen tuli Nokian seurakunnan hallintaan kuntaliitoksen yhteydessä 1973.

Rakennus piti peruskorjata vuonna2002 arkkitehti Eija Teivaksen suunnitelmien mukaisesti. Korjaustöitä ei kuitenkaan aloitettu talon vähäisestä käytöstä johtuen.

Maurinlehdon seurakuntatalo ja hautausmaa sijaitsevat n. 14 km länteen Nokian keskustasta, valtakunnallisesti merkittävällä Kuljun-Kauniaisten kulttuurimaisema-alueella. Tontilla on päärakennus, itäreunalla suurimmaksi osaksi toisella tontilla kylmä ulkorakennus, etelärinteessä maakellari ja nurmipeitteinen hautausmaa.

Seurakuntatalo on vanhan Maurin talonpoikaistilan päärakennus, joka sijaitsee keskiaikaisen Turun maantien varrella.

Entinen Maurin talonpoikaistila mainitaan jo 1540 maakirjoissa, ja myöhemmin Mauri oli Kuljun kartanon augmenttitalo. Maurin suku kuului Sarkolan Paavolain sukuun. Tila siirtyi nykyiselle paikalleen entisen Turun maantien varteen 1700-luvun lopulla isojaon jälkeen, ja pihan sivulla ollut päärakennus paloi pian sen jälkeen. Kirjallisuuden mukaan nykyinen rakennus on pääosin 1790 valmistunut uusi päärakennus. Paikalle ei isojakokarttaan ole merkitty mitään, mutta tontille näkyvät pellot olivat jo tuolloin viljeltyjä.

Mauri siirtyi maksamattoman velan vuoksi Wegeliuksen suvulle 1840-luvulla. Tilalla oli 1880 tienoilla sekä vanha puutarha että uusi seitsemän omenapuuta käsittänyt puutarha. Vanhin valokuva on ajalta, jolloin rakennus on vuoraamaton mutta maalattu ilmeisesti punamullalla, sisäänkäyntikuisti on nykyisen itäpuolella. Sukuyhteyksien kautta tila liitettiin Rosenlew-suvun omistamaan Kauniaisten kartanoon 1910-luvulla.

Vuonna 1952 Kuloveden Seuratalo Oy osti rakennukset ja vuokrasi maapohjan. Yhtiön konkurssin jälkeen 1960 Suoniemen seurakunta osti päärakennuksen, ja tontti siirtyi seurakunnan omistukseen 1964. Kauniaisten kartano lahjoitti lisää maata 1970 vihittyä hautausmaata varten. Seurakuntatalo hautausmaineen tuli Nokian seurakunnan hallintaan kuntaliitoksen yhteydessä 1973.
Historia

Rakennus on valmistettu kolmessa vaiheessa. Vanhin osa, joka sijaitsee keskellä, on ilmeisesti vuodelta 1790. Länsipääty on tehty 1900-luvun vaihteen tienoilla ja lopuksi itäpäädyn laajennus viimeistään 1950-luvun puolivälissä. Nykyinen asu on muuten peräisin vuoden 1972 remontista.

Entinen Maurin talonpoikaistila siirtyi maksamattoman velan vuoksi Wegeliuksen suvulle 1840-luvulla. Sukuyhteyksien kautta tila liitettiin Rosenlew-suvun omistamaan Kauniaisten kartanoon 1910-luvulla.

Vuonna 1952 Kuloveden Seuratalo Oy osti rakennukset ja vuokrasi maapohjan. Yhtiön konkurssin jälkeen 1960 Suoniemen seurakunta osti päärakennuksen, ja tontti siirtyi seurakunnan omistukseen 1964. Kauniaisten kartano lahjoitti lisää maata 1970 vihittyä hautausmaata varten. Seurakuntatalo hautausmaineen tuli Nokian seurakunnan hallintaan kuntaliitoksen yhteydessä 1973.

Rakennus piti peruskorjata vuonna2002 arkkitehti Eija Teivaksen suunnitelmien mukaisesti. Korjaustöitä ei kuitenkaan aloitettu talon vähäisestä käytöstä johtuen.